Taloyhtiön "kerhotila" (KUTOMO)

Taloyhtiön asukkaiden käytössä on erillinen harrastustila C-talon entisissä liiketiloissa. Tilassa on tällä hetkellä käytössä kolmet kangaspuut. Sieltä löytyy myös ompelukone sekä vähän vanhempaa mallia oleva neulomakone. Käyttö on tällä hetkellä varattu lähinnä tekstiili ym. kevyempien töiden tekemiseen. Tilassa on myös mahdollista järjestää pienimuotoisia kokouksia ja tilaisuuksia.

Tilan varaaminen muuhun kuin siellä tapahtuvaan harrastustoimintaan tehdään taloyhtiön kautta. Käytöstä ei peritä taloyhtiön asukkailta maksuja, ulkopuolisten käyttäjien kohdalla mahdollinen korvaus ratkaistaan tapauskohtaisesti.

2020 kevään ja alkukesän aikana tilojen käytössä tapahtuu vähän isompia muutoksia. Harrastustila siirtyy viereiseen, isompaan tilaan ja siinä tähän asti toiminut Toiminimi Pekka Haikala siirtyy vastaavasti nykyisen harrastetilan paikalle. Tarkka "muuttoaikataulu" on vielä avoinna.

kutomologo