Huoneistopohjia ja niiden muutoksia (Liite 3)

Alla perusratkaisuja uusien kylpyhuoneiden sijoittelusta mallikerroksessa. Yläkuvassa on alkuperinen pohjapiirros ja sen alla putkitemontin jälkeen tehtyjä muutoksia huoenistojen märkätilojen osalta. Aluenperin taloyhtiössä ei ollut yhtään huoneistokohtaista märkätilaa (kylpyhuonetta). Ensimmäinen märkätila rakennettiin vasta 1975. 

Kuvat voi suurentaa klikkaamalla.

ALKUPERÄISEN SUUNNITELMAN MUKAINEN POHJA

kellari pohja uusi

2009 JÄLKEEN TEHDYT MUUTOKSET

kellari pohja uusi

Alla vasemmalla kaksi muuta toteutusta.

 

Huoneisto B20 (ent. B42 & B43)

Huoneisto on yhdistetty vuonna 2000 kahdesta vierekkäisestä huoneistosta purkamalla ainoastaan huoneistojen keittiöiden välissä ollut seinä. 2009 -putkiremontin aikana yhdistettiin pienempään huoneistoon (B42) kuulunut WC, puolet eteisestä sekä kylpyhuoneeksi muutettu vaatehuone yhdeksi isommaksi kylpyhuoneeksi. Huoneiston ovi muutettiin lasitiiliseinäksi.

kellari pohja uusi 

Alemmissa kuviss perusratkaisusta poikkeavia kylpyhuoneiden sijoitteluja. Näissä huoneistoissa noudatettiin pääosin aiemmin tehtyä suunnitelmaa.

Ylhäällä keskellä kylpyhuone rakennettu laajentamalla olemassa ollutta WC-tilaa eteiseen. Yhteys eteisestä suoraan keittiöön on samalla suljettu.

kellari pohja uusi

WC ja kylpyhuone rakennettu uuteen paikkaan (osa alkuperäistä keittiötilaa). Alkuperäinen WC muutettu pyykkikonekomeroksi.

RHS-uusipohja3

Alkuperäistä WC-tilaa laajennettu viereiseen keittokomeroon ja samalla jäljelle jäänyt keittokomero-osa liitetty olohuoneeseen (baarikeittyö).

RHS-uusipohja4

52m2:n huoneistoissa typillinen ja helposti toteutettava vaihtoehto kylpyhuoneen sijoittamiseksi keittiöstä lohkaistuun tilaan. Näin vaatehuone jäi alkuperäiseen käyttöön.

RHS-uusipohja5

Putkiremonti alkaessa 2009 oli 61 huoneistosta vain kolmessa ei ollut minkäälaista märkätilaa. Kaikkiin muihin huoneistoihin oli rakennettu jonkinlainen märkätila sijoittamalla se olemassa olevaan tilaan (WC/vaatehuone/osa muuta tilaa).

Yleisimpiä toteutuksia oli WC:n muuttaminen myös suoihkutilaksi tai ottamalla vaatehuone kylpyhuonekäyttöön. Jälkimmäisessä tapauksessa vaatehuoneen sijainti vaikutti käyttöönottoon. Pohjoispuolen kaksioissa matka vaatehuoneelta lähimmille putkilinjoille oli liian pitkä ja näissä asunnoissa toteutettiin enimmäkseen vasemmalla olevaa ratkaisua.