Talojen ulkonäkö

maalaus 1988 2Ulospäin talot eivät juurikaan muuttuneet ensimmäisten 40 vuoden aikana. Talot maalattiin ulkoa ensimmäisen kerran rakentamisen jälkeen vuonna 1993. Vanha kalkkimaali on hiljalleen kulunut ja peittynyt ympäristön saasteisiin, erityisesti nokeen, jota tehdasalueelta ajoittain oli kulkeutunut tontille vallitsevien tuulten mukana.

maalaus 1988 1Maalausurakan suoritti oululainen Maalausliike Juntunen. Maalaus suoritettiin alkuperäisen mallin mukaisesti kalkkimaalilla ja värisävy valittiin mahdollisimman läheltä alkuperäistä vaaleaa sävyä. Uusi sävy oli ehkä hieman alkuperäistä kellertävämpi. Tarkkaa alkuperäisen maalin värisävyä oli vaikea selvittää, sillä kaikki seinäpinnat olivat tummuneet noesta ja muusta liasta.

Suurin värimuutos tehtiin parvekkeisiin, joiden väritys muuttui kokonaan alkuperäisestä. Alun perin kadun varressa olevissa taloissa (A ja C) parveke oli valkoinen ja tontin keskellä olevassa talossa (B) punainen.

maalaus 2014Porrashuoneita oli jo maalattu muutamaan kertaan ja väriskaala oli noudattanut ajan muotivärejä.